Osallistuminen kirkon toimintaan

[ivcs]
Type: article
Parent page: Suomen evankelisluterilainen kirkko
[/ivcs]

Kirkon toimintaan voi osallistua monella eri tavalla. Antamalla aikaa tai lahjoituksia pääset tukemaan muiden seurakunnan jäsenten elämää. Vapaaehtoisena toimiminen lisää myös omaa hyvinvointiasi. Kirkon jäsenenä pääset vaikuttamaan kirkon asioihin. Esittelemme seuraavaksi mahdollisuuksia osallistua Suomen evankelisluterilaisen kirkon toimintaan.

Lahjoitukset ja vapaaehtoisena toimiminen

Kirkolla on useita eri hankkeita, joihin lahjoituksen voi tehdä. Lahjoituksen kohteen voi valita itse hankkeiden mukaan ja saat päättää itse, minkä summan haluat lahjoittaa. Esimerkiksi Kotimaanapu auttaa Suomessa hädässä olevia ihmisiä. Kotimaanavulle voit tehdä lahjoituksen heidän verkkopalvelunsa kautta ja puhelimitse soittamalla tai tekstiviestillä. Kotimaanapu käyttää lahjoituksia taloudellisen tuen lisäksi tavara- ja ruoka-apua jakamalla. Suomen rajojen ulkopuolella toimii puolestaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon Suomen Lähetysseura. Suomen Lähetysseura on kirkon kansainvälisen työn järjestä ja se auttaa herkästi haavoittuvia, kuten lapsia ja vammaisia, ympäri maailmaa. Useiden eri hankkeiden lisäksi lahjoituksen pääsee tekemään myös kirkossa. Kolehti kerätään aina messun yhteydessä ja siihen voi osallistua valitsemallaan summalla.

Mikäli haluaisit osallistua toimintaan ennemmin lahjoittamalla aikaasi, tarjoaa seurakunta monia mahdollisuuksia vapaaehtoisena toimimiseen. Seurakunnan tarjoamaan keskusteluapuun etsitään jatkuvasti vapaaehtoisia keskustelijoita. Lisäksi kirkko järjestää ystävätoimintaa ja kansainvälisiä ryhmiä. Vapaaehtoiseksi pääset liittymään helposti olemalla yhteydessä omaan seurakuntaasi.

Arjen toiminta ja vaikutusmahdollisuudet

Arjen toiminnan vaihtoehdot ja vaikutusmahdollisuudet vaihtelevat oman seurakuntasi mukaisesti. Seurakunta järjestää lapsille erilaista kerhotoimintaa, esimerkiksi aamuihin ja iltapäiviin. Kerhoja ja piirejä on myös aikuisille. Monet nuoret toimivat seurakunnalla isosina rippikoululeireillä. Kerhojen ja leirien lisäksi kirkko järjestää musiikinopetusta ja on mukana esimerkiksi Partio toiminnan taustaorganisaationa. Seurakunnan kautta löydät omaan arkeesi sopivia toiminnan muotoja.

Vaikuttamistyöhön kuuluu puolestaan isostoiminnan lisäksi Seurakuntavaalit ja luottamustehtävät. Seurakuntavaalit järjestetään joka neljäs vuosi. Niissä saavat äänestää kaikki yli 16 vuotiaat seurakunnan jäsenet. Luottamushenkilöt valitaan seurakuntavaaleissa ja he päättävät muun muassa seurakunnan kirkollisveroprosentista, talousarvioista, monista työntekijävalinnoista ja tilojen käytöstä.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnat järjestävät monia mahdollisuuksia osallistua kirkon toimintaan. He ottavat mukaan jäsenensä ikään tai sukupuoleen katsomatta. Kirkon kautta pääset harrastamaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Pääset mukaan olemalla yhteydessä omaan seurakuntaasi.