Evankelisluterilainen kirkko on useimmissa aiheissa melko avoin uudistusten suhteen ja nykyään monilla seurakunnilla on oma verkkosivusto ja jopa Discord. Kryptovaluutat ovat kuitenkin vielä harvoissa Suomen kirkoissa käytössä, sillä ne ovat vielä osittain kehitysvaiheessa ainakin turvallisuutensa kannalta. On kuitenkin mahdollista, että lähitulevaisuudessa kryptovaluutat tullaan hyväksymään maksutapana pankkitunnusten rinnalla. Mitä hyötyä kryptovaluutoista voi olla kirkolle?
Hyväntekeväisyyslahjoitukset kirkolle kryptovaluutoilla?
Jopa tavalliset ihmiset ovat nykyään investoineet kryptovaluuttoihin, sillä niiden suosio on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut varsin paljon. Kryptovaluuttoja on vielä tällä hetkellä hieman hankalaa käyttää virallisena maksutapana digivaluuttojen epävarmuuden vuoksi. Toisaalta teknologisen kehityksen myötä kirkolle tehdyt hyväntekeväisyysmaksut pystyttäisiin kenties maksamaan kryptovaluutoilla. Jos on saanut esimerkiksi paljon voittoa sijoituksistaan, ei kaikkea rahaa todennäköisesti halua käyttää itse, vaan osa tulee lahjoitettua kirkolle, joka toimii Suomessakin vähävaraisten puolesta. Samalla Suomen evankelisluterilainen kirkko olisi perillä teknologisessa kehityksessä, sillä usein kirkkoa kritisoidaan siitä, että sitä ei ole päivitetty nykypäivään.
Lahjoitusten tekeminen kryptovaluutoilla mahdollistaa sen, ettei kirkon tai lahjoittajankaan tarvitse maksaa tilinsiirrosta veroja, sillä pankit ja valtio eivät pääse käsiksi niihin. Jos digivaluuttojen käyttö siis yleistyy ja kehittyy, jää vähävaraisille ja kirkon toiminnalle enemmän resursseja.
Ethereumin hyödyntämää teknologiaa voi käyttää myös kirkon digipalveluissa
Ethereum on yksi tunnetuimmista kryptovaluutoista ja se toimii alustana, jonka päälle pystyy rakentamaan uusia kryptovaluuttoja, hajautettuja sovelluksia ja älysopimuksia. Varsinkin älysopimukset on nähty uutena tapana solmia sopimuksia digitaalisesti. Ne ovat siis sopimuksia, joiden ehdot on täytyttävä, jotta sopimus astuu voimaan virallisesti.
Voi siis olla, että kirkonkin sisäiset ja ulkoiset sopimukset, ja esimerkiksi avioliitot pystyttäisiin sopimaan tulevaisuudessa älysopimusten avulla. Varsinkin viranomaisten kanssa tehdyt sopimukset nopeutuisivat huomattavasti, mikä tulee esimerkiksi viralliseen avioliittoon tai parisuhteen rekisteröimiseen. Tämä säästää sekä aikaa että paperia, sillä vielä nykyäänkin Suomen evankelisluterilainen kirkko käyttää paljon sekä säilytystilaa paperisten dokumenttien säilyttämistä varten.
Tiedon tallentaminen lohkoketjuun on tulevaisuuden kirkon arkistointijärjestelmä
Mikä tulee säilyttämiseen, on lohkoketjuteknologia varsin hyvä tapa säilyttää tietoa turvallisesti, sillä ainoastaan lohkon sisäiset osapuolet pysyvät anonyyminä. Vaikka kryptovaluutoilla tehdyt tilinsiirrot ovatkin saatavilla koodin muodossa, ei lohkoon pääse käsiksi kukaan muu kuin sen jäsenet. Kirkot säilyttävät erittäin yksityisiä tietoja ihmisistä, sillä virallisissa tapahtumissa, kuten kasteessa tai avioliiton yhteydessä joutuu ilmoittamaan itsestään kaikki viralliset tiedot. Jos näitä tietoja ei säilytä tarpeeksi turvallisesti, voivat ne joutua ulkopuolisten käsiin, mikä ei tee hyvää kirkon maineelle ja asettaa ihmisten yksityisyyden vaaraan.
Kryptovaluuttoja pitää kuitenkin kehittää vielä paljon
Jos kryptovaluuttoja tai niiden hyödyntämää teknologiaa haluaa käyttää kirkossa virallisten tilinsiirtojen ja sopimusten yhteydessä, pitää niitä kuitenkin vielä kehittää. Kryptovaluutat ovat erittäin uusi maksutapa ja innovaatio ja kryptomarkkinoille tulee jatkuvasti uusia tulokkaita. Moni kokee, että kryptovaluutat ovat edelleen hyvin epävarma sijoituskohde, ja vaikka digivaluutan ostaminen on täysin laillista, eivät bitcoin ja ethereum vielä ole löytäneet tietään perinteisten valuuttojen rinnalle.
Kuten tiedetään, teknologia kehittyy erittäin nopeasti ja jo tällä hetkellä osa digiasiantuntijoista yrittää kehittää kryptovaluuttojen teknologian avulla palveluita, joita Suomen evankelisluterilainen kirkkokin pystyy hyödyntämään tulevaisuudessa.
Kryptovaluutat muuttavat kirkkoa?
On siis mahdollista, että kryptovaluuttojen teknologia tulee olemaan hyödyksi myös kirkon digipalveluissa. Siitä voi olla hyötyä sekä digiarkistoinnissa että hyväntekeväisyyden maksupalveluna. Vielä ei voi kuitenkaan ennustaa, milloin kryptovaluutat valloittavat virallisesti myös kirkkojen toiminnan, mutta on jännittävää seurata, miten tilanne tulee kehittymään tulevaisuudessa.