Kuinka hyvinvointia voisi parantaa?

Hyvinvointi on ihmiselle erittäin tärkeä asia. Yhä useammat ihmiset kärsivät ahdistuksesta, stressistä ja jopa masennuksesta tai muista mielenterveyteen liittyvistä ongelmista. Hyvinvoinnista huolehtiminen saattaa olla retuperällä johtuen omista ratkaisuista tai sitten ongelmiin on ajautunut itsestään riippumattomista syistä. Suomea kutsutaan mielellään hyvinvointiyhteiskunnaksi, mutta kaikki ei ole täydellistä täälläkään ja Suomessa on paljon syrjäytyneitä ihmisiä, joilla ei ole työpaikkaa eikä mitään muutakaan järjellistä tekemistä. Tästä seuraa esimerkiksi päihdeongelmia ja yleistä päämäärättömyyttä.

On myös olemassa paljon ihmisiä, joilla tuntuu menevän päällisin puolin hyvin, mutta elämä on silti onttoa. Elämä saattaa koostua esimerkiksi pelkästään työnteosta ja tosiystävät ja perhe puuttua tai jäädä sivurooliin. Voi olla, että aikaa ei jää harrastuksille, oli se harrastus sitten sijoittamista, virkkausta tai pelkästään television katselua. Kulissit saattavat pysyä vuosiakin kunnossa, ennen kuin kaikki patoutunut paha olo purkautuu ja seuraa esimerkiksi burn out. Näitä ongelmia on kuitenkin mahdollista ehkäistä parantamalla hyvinvointia. Tässä artikkelissa käsittelemme joitakin keinoja, joilla se on mahdollista.

Mitä hyvinvointi on?

Tavallisesti hyvinvointi määritellään kolmen eri osatekijän summaksi. Näitä osatekijöitä ovat terveys, materiaalinen hyvinvointi sekä koettu hyvinvointi, eli elämänlaatu. Hyvinvointiin kuuluu sekä yhteisön hyvinvointi, että yksilön hyvinvointi, joista yhteisön hyviinvointiin kuuluvat muun muassa asuinolot, työolosuhteet ja ylipäätään työpaikan olemassaolo sekä yleinen toimeentulo. Yksilön hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ovat puolestaan esimerkiksi sosiaaliset suhteet, onnellisuus, sosiaalinen pääoma ja sosiaaliset suhteet.

Terveys selittää jo terminä itsensä. Mikäli mitään pitkäaikaisia sairauksia ei ole, on ihmisellä luonnollisesti paremmat lähtökohdat hyvinvointiin, kuin siinä tilanteessa, että sellaisia on. Materiaalisella hyvinvoinnilla tarkoitetaan omaisuutta ja on täysin yksilöllistä mikä omaisuus parantaa ihmisen hyvinvointia ja kuinka paljon. Koettu hyvinvointi, jota elämänlaaduksikin kutsutaan onkin hiukan enemmän selitystä vaativa osa-alue. Koettu hyvinvointi on erittäin yksilöllistä, joku pitää askeettisesta elämästä tiukoilla rutiineilla, kun taas toinen nauttii elämästä monin tavoin ja ei halua missään tapauksessa sitoutua aikatauluihin. Yleisesti ottaen sanotaan, että elämänlaatua muovaavat muun muassa ihmissuhteet, omanarvontunto, mielekäs tekeminen sekä ennen kaikkea omat odotukset hyvästä elämästä.

Miten hyvinvointia voi parantaa?

Kuten edellisestä kappaleesta selviää, monet hyvinvoinnin osa-alueet ovat sellaisia, joiden muuttaminen on täysin mahdollista, eikä välttämättä suuria temppuja siihen edes tarvita. Haasteellista on kuitenkin, että yleisohjeita on vaikea antaa, sillä hyvinvointi on hyvin usein erittäin yksilöllinen kokemus. On kuitenkin joitakin asioita, jotka useimmilla ihmisillä, jotka eivät tunne hyvinvointinsa olevan erityisen kovalla tasolla, auttavat.

Säännölliset elintavat

On tutkittu tosiasia, että epäsäännölliset ruokailut ja epäsäännöllinen unirytmi aiheuttavat stressiä, joka heikentää useimpien ihmisten mielestä elämänlaatua valtavasti. Ruokailurytmin ja unirytmin kuntoon pistäminen siis jo pelkästään parantaa elämänlaatua, mikäli kyseiset asiat eivät ole valmiiksi olleet kunnossa. Ruokailussa on rytmin lisäksi muitakin asioita, jotka saattavat tilannetta parantaa. Terveellinen ruokailu parantaa olotilaa, vaikka ei herkuttelukaan silloin tällöin kiellettyä ole. Toistuvat raskaat ateriat eivät kuitenkaan tunnu hyvältä missään tilanteessa.

Mielekkään tekemisen lisääminen

Meistä monella on rakkaita harrastuksia, joita olisi mukava päästä tekemään mahdollisimman usein. Oli harrastus sitten postimerkkien keräily, urheileminen tai vaikkapa vain shoppailu, niin tuttua on, että harrastamaan “ei ehdi”. Monesti kyseessä on kuitenkin illuusio ja aika kyllä riittäisi, mutta aloittamisen kynnys on liian korkea. Harrastaessaan rakastamaansa asiaa ihminen on onnellinen, joten onkin luonnollista, että lisäämällä harrastamista myös elämänlaatu paranee. Mikäli todella on tilanne sellainen, että aikaa harrastamiselle ei ole, niin pidemmän päälle tilanne on kestämätön. Aikaa on pakko löytää, sillä ihminen ei pysty elämään onnellisena, mikäli mielekästä tekemistä ei ole riittävästi.

Nykyisin erittäin suosittu harrastus on sijoittaminen. Sijoituskohteista taas trendikkäin on ilman muuta kryptovaluutat, joiden kiehtovaan maailmaan moni on hypännyt. Kryptovaluuttoja tulee jatkuvasti lisää, joten on erittäin jännittävää pyrkiä valitsemaan valuuttoja, joiden arvo on erityisesti nousussa. Viime aikoina tällaisia on ollut hauskaan koira-meemiin perustuva Dogecoin.