Kristillisessä rahapelaamisessa korostuvat kohtuus ja vastuullisuus

inka yhdistää usko ja uhkapelit

Toisinaan nettikasinoita on pidetty omaa etua tavoittelevina ja epäeettisinä liikeyrityksinä. Totta on, että nettikasinot tavoittelevat voittoa, aivan kuin kaikki muutkin yritykset. Tänä päivänä nettikasinot ovat lisäksi lainsäädännön ja omien toimintapolitiikkojensa kautta sitoutuneet vastuullisen pelaamisen sääntöihin. Nettikasinoiden alkuaikoina nettikasinoita arvosteltiin toisinaan harhaanjohtavasta markkinoinnista, epäselvistä bonussäännöistä ja peleistä.

Tänä päivänä tilanne on kuitenkin täysin toisenlainen. Luotettavat ja hyvämaineiset nettikasinot toimivat kristillisten periaatteiden mukaisesti ja monet nettikasinot ovat myös sitoutuneet pyrkimyksiin peliriippuvaisuuden ja ongelmapelaamisen vähentämiseen. Kuitenkin jo itse rahapeleihin liittyvä lainsäädäntö pitää sisällään kristillisiä elementtejä, jotka korostavat vastuuta pelaajista.

Nettikasinoiden on lain mukaan esimerkiksi tunnistettava asiakkaansa, jonka avulla pyritään vähentämään alaikäisten pelaamista ja rahanpesua. Miten sitten tiedät mitkä kasinot ovat parhaita? Erityisesti siinä, mitä tulee eettiseen pelaamiseen? Tässä kirjoituksessa kerromme sinulle, että mitä vastuulliset nettikasinot ovat tehneet pelihaittojen vähentämiseen liittyen.

Nettikasinoiden vastuu peliongelmien ehkäisyssä

Nettikasinoiden mainontaa nykyään seuratessa kiinnittää huomiota siihen, että suuret ylistyslauseet ja lupaukset voitoista puuttuvat. Taustasyynä asialliseen markkinointiin on se, että nettikasinot eivät saa markkinoinnissaan antaa valheellista tai harhaanjohtavaa tietoa. Osa vastuullista markkinointia on antaa pelaamisesta realistinen kuva ja informoida myös pelaamisen riskeistä.

Luotettavilla nettikasinoilla pelit on testattu kasinon ulkopuolisen tahon toimesta. Testauksessa tarkkaillaan esimerkiksi kolikkopelien satunnaislukugeneraattorin toimintaa. Satunnaislukugeneraattori takaa, että nettikasino tai pelaaja eivät voi vaikuttaa voittojen todennäköisyyteen millään lailla.Satunnaislukugeneraattori mahdollistaa sen, että jokainen pelikierros on täysin ennalta arvaamaton. Myöskään aiemmilla tai tulevilla kierroksilla ei ole mitään tekemistä käynnissä olevan kierroksen rulla-arvojen tai tuloksen kanssa.

Monesti ihmismieli automaattisesti hakeutuu etsimään syy-seuraussuhteita niistäkin asioista, joissa tällaista suhdetta ei ole. Lisäksi ihmisellä on taipumus muistaa positiiviset tapahtuvat, kuten suuret voitot negatiivisia kokemuksia paremmin. Nettikasinoiden lakisäänteisenäkin tehtävänä on muistuttaa pelaajia uhkapeleihin liittyvistä riskitekijöistä. Suurin osa pelaajista pystyy pitämään pelaamisen hallinnassa, mutta joillakin pelaaminen muuttuu ongelmaksi, jolla voi olla tuhoisia seurauksia. Kristilliseen arvopohjaan kuuluu peliriippuvuuden ehkäiseminen ja siitä kärsivien auttaminen.

Nettikasinon etusivuilta on löydettävä teksti, joka kehottaa pelaamaan vain rahoilla, joita voit hävitä. Sivustolta tulee löytyä myös yhteystiedot, minne ottaa yhteyttä, jos tuntuu että ei enää hallitse pelaamistaan. Yhteydenotto pelineuvontaan kannattaakin ottaa heti, jos siltä tuntuu. Peliongelmien ammattilaiset kykenevät nopeasti arvioimaan peliriippuvuuden asteen vakavuutta ja välineitä auttamiseen. Mikäli pelaamisesta ei ole vielä kehittynyt varsinainen ongelma, mutta haluat löytää työkaluja palaamisen rajoittamiseen, niin tarjolla on erilaisia työkaluja.

Rajoitukset tallettamiseen, panostamiseen ja tappioihin

Nettikasinoilla tarjolla olevat vastuullista pelaamista edistävät työkalut pureutuvat ennen kaikkea rahan kulutukseen nettikasinolla. Talletusrajan avulla pelaaja säätää itse summan, jonka voi kasinolle tallettaa tietyn ajanjakson sisällä. Rajoitus estää pelaajaan siirtämästä pelitililleen rahaa enempää kuin on etukäteen suunnitellut. Samaan periaatteeseen perustuu myös panostusrajoitus, joka talletusrajojen sijaan keskittyy peleihin asetettaviin panoksiin. Voit siis panostaa pelisessioon ainoastaan itse asettamasi panostusrajan puitteissa.

Rajoitukset ovat itse säädettävissä, mutta niiden poistaminen edellyttää yleensä 24 tunnin harkinta-aikaa ja yhteydenottoa nettikasinon asiakaspalveluun. Tämä vähentää impulsiivista tallettamista ja panostamista. Suurin osa peliriippuvaisista pelaa tunnepohjaisesti. Vuorokauden harkinta-aika mahdollistaa hengähdystauon, jonka aikana impulsiivinen pelaamisen jatkamisen halu vähenee.

Myös tappiorajat ovat tehokas keino pelaamisen kontrolloimiseksi. Tappiorajat laskevat kuinka paljon häviät rahaa ja pelaamisesi yksinkertaisesti loppuu siihen, kun olet hävinnyt asetetun määrän edestä rahaa. Tappiorajat ovat samantyylisiä nettikasinoilla kuin esimerkiksi Veikkauksen pelikoneissa. Nettikasinoiden Live-kasinopuolelle voidaan myös asettaa edellä mainittuja pelaamisen rajoituksia.

Pelaamisen seuranta, aika-rajat ja pelikielto

Rahankulutuksen lisäksi nettikasinoilla on myös muita keinoja seurata pelaajien käyttäytymistä. Yksi keino on rajoittaa käytettävissä olevaa peliaikaa. Lievin aikarajoitus antaa pikailmoituksen pelaamiseen menneestä ajasta esimerkiksi tunnin välein, laittamalla pelaamisen hetkeksi paussille.

Pelaajan on tällöin klikattava ponnahdusikkunasta hyväksyntä pelaamisen jatkamiselle. Mikäli viesti ei ole vielä riittävä keino pelaamiseen menevän ajan hallintaa, niin myös vahvemmat aikarajat ovat mahdollisia. Raja voi esimerkiksi kirjata pelaajan ulos pelitililtä ja estää välttämättömän uudelleen kirjautumisen.

Nämäkin rajat voidaan asettaa päiväkohtaisiksi, viikkokohtaisiksi ja kuukausikohtaisiksi. On hyvä tiedostaa, että  työkalujen pelaamista rajoittavien työkalujen tehtävänä on ainoastaan tukea pelaajaa pelaamisen hallinnassa. Niiden tehtävänä ei ole korostaa pelaamisen riskejä.

Joskus pelaajan ongelma saattaa kehittyä peliriippuvaisuudeksi, jota ei pystytä enää rajoilla hillitsemään. Tällöin pelaaja voi asettaa omakohtaisen pelikiellon, jonka avulla pelaaja voi estää itseään käyttämästä pelitiliään esimerkiksi puolen vuoden ajan. Tältä ajalta pelaajalle ei myöskään lähetetä nettikasinolta mitään markkinointiviestejä, jotka voisivat kannustaa pelaamisen jatkamiseen jossain muualla. Rajoituksien ja pelaamisen estojen kohdalla on hyvä tiedostaa, että ne ovat kasinokohtaisia. Netti on kasinoita pullollaan ja uudelle kasinolle on aina mahdollista kirjautua. Tämän vuoksi apua kannattaa hakea tarvittaessa myös peliriippuvuuden asiantuntijoilta, kuten Peluurista.

Vastuullinen pelaaminen Suomen lain mukaan

Vuoden 2022 voimaan astuneen uuden arpajaislain mukaan Veikkauksen peleissä tulee olla pakollisena tunnistautuminen ja mahdollisuus asettaa itse rajoituksia pelaamiseen ja tallettamiseen. Suomessa on rahapelimonopoli, eli talletuksien- ja pelaamisen rajoitukset koskevat Veikkauksen pelejä.

Seuraa pelaamistasi

Omaa pelaamista kannattaa seurata, vaikka peliongelmaa ei sinulla olisikaan. Nettikasinoiden tarjoamat itsearviointitestit pelaamistasi koskien antavat hyvän tilannekatsauksen missä menet. Ne lisäksi myös ohjaavat sinua kiinnittämään huomiota oikeisiin asioihin pelaamiseesi liittyen. Itsearviointitestien avulla pääset tutustumaan omiin pelitapoihisi ja saat pienen analyysin niistä. Näitä kannattaa siis ehdottomasti hyödyntää. Pelaamista ei kannata kuitenkaan kavahtaa tai demonisoida. Se on hauska tapa viettää aikaa, kunhan pysyt budjetissasi.